Liiketoimintaympäristö
Oriola on tunnistanut markkinoiden kasvua tukevia pitkän aikavälin trendejä, joita ovat muun muassa väestön ikääntyminen, hyvinvointi ja terveys, lääkkeiden verkkokauppa ja erikoistuotteiden kasvava kysyntä.
Toisella neljänneksellä lääkkeiden jakelumarkkinoiden arvo kasvoi Ruotsissa, kun taas Suomessa kasvu pysyi matalalla tasolla. Toisella neljänneksellä geopoliittisen tilanteen muutokset toivat edelleen epävarmuutta liiketoimintaympäristöön, ja niin polttoaineen hinnat kuin inflaatiopaineet pysyivät korkeina. Lääkeyritykset jatkoivat varastojen täyttämistä lääkkeiden saatavuuden takaamiseksi. Asiantuntijapalveluissa epävarmuuden jatkuminen näkyi varovaisuutena asiakkaiden päätöksenteossa, mikä on pidentänyt uusien toimeksiantojen läpimenoaikoja.
Markkinaympäristö – lääkkeet
Suomen ja Ruotsin lääkejakelumarkkinoiden arvo on noin 9,0 miljardia euroa, ja markkinat ovat pysyneet suhteellisen vakaina myös epävarmoissa taloustilanteissa. Viimeisen kolmen vuoden aikana vuotuinen markkina-arvon kasvu on ollut keskimäärin noin 6 prosenttia.
Toisella vuosineljänneksellä Ruotsin lääkejakelumarkkinan arvo kasvoi tukkuhinnoin tarkasteltuna 9,9 prosenttia (6,0 %) Ruotsin kruunuissa (lähde: IQVIA) ja Suomen lääkejakelumarkkinan arvo kasvoi tukkuhinnoin tarkasteltuna 0,2 prosenttia (2,7 %) (lähde: Pharmaca Health Intelligence). Samana ajanjaksona Oriolan markkinaosuus Ruotsin lääkkeiden tukkukaupassa oli yhtiön arvion mukaan noin 43 prosenttia (43 %) ja Suomessa noin 46 prosenttia (46 %).
Annosjakeluliiketoiminnassa Oriola tarjoaa lääkkeitä ja annosjakelupalveluita yksityisen ja julkisen terveydenhuollon toimijoille. Toisella vuosineljänneksellä annosjakelun kokonaismarkkina Suomessa oli noin 123 000 potilasta (120 000), joista Oriola palvelee noin 39 000 (38 000) potilasta.
Markkinaympäristö – terveystuotteet
Suomen ja Ruotsin terveystuotteiden kuluttajamarkkinoiden arvo on noin 1,6 miljardia euroa. Markkinoiden kasvu on ollut historiallisesti 3,4 prosenttia (keskimääräinen vuotuinen kasvu vuosina 2019–2024). Vuosina 2026–2028 kasvun odotetaan olevan 3–5 prosenttia. Ruotsissa reseptivapaiden tuotteiden arvon odotetaan kasvavan ennustejaksolla. Vitamiinit, ravintolisät ja urheiluravinteet hyötyvät yleisestä terveys- ja hyvinvointitrendistä, joka tukee volyymien ja arvon vakaata kasvua ennustejaksolla. Suomessa kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia suoliston terveydestä sekä stressin lievityksestä ja rentoutumisesta. Markkinoiden kahtiajakautumisen odotetaan voimistuvan; toisaalla on hintatietoinen, tuotteen arvoon keskittyvä kuluttajasegmentti, kun taas toinen segmentti etsii korkealaatuisia ainesosia, helppokäyttöisyyttä ja innovaatioita. Osa näiden keskivaiheille sijoittuvista tuotteista saattaa siirtyä kohti kahta ääripäätä. Ruotsissa verkkokauppa on jo vakiintunut ja kasvava terveystuotteiden myyntikanava, kun taas Suomessa verkkokauppa on vielä kasvun alkuvaiheessa. (Lähteet: Euromonitor, Oriolan johdon raportointi)
Kuluttajien luottamusindikaattori Suomessa oli edelleen heikko ja pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella, vaikka indikaattori nousi kesäkuussa korkeimmalle tasolleen sitten helmikuun 2022. Ruotsissa kuluttajien luottamusindikaattori vahvistui hieman, mutta viittaa edelleen tavanomaista heikompaan luottamukseen. (Lähteet: Tilastokeskus, Konjunkturinstitutet)
Julkaistu puolivuosikatsauksessa tammi-kesäkuulta 2026 17.7.2026.