Toimitusketjun hallinta

Oriolan hankintapolitiikassa määritellään vastuulliset, laatukriteerit täyttävät, eettiset ja toimittajayhteistyötä kunnioittavat hankintaperiaatteet. Alihankkijoiden valinta- ja arviointiprosessit ovat meille tärkeitä. Niissä arvioidaan liikekumppaneiden toimintatapoja Oriolan määrittelemien vaatimusten täyttymiseksi, erityisesti potilasturvallisuuden takaamiseksi. Oriola arvioi tavarantoimittajiensa vastuullisuustyön tuloksia ympäristö- ja sosiaalisissa kysymyksissä ja on liittänyt vastuullisuuskriteerit säännöllisiin toimittaja-arviointeihin.

Olemme vieneet Oriolan toimittajien ilmastostrategian osaksi kumppanien valintaprosessia. Edellytämme esimerkiksi kuljetusyhtiöiden raportoivan meille hiilidioksidipäästöstrategiastaan ja sen sisältämistä lyhyen aikavälin (1–3 vuotta) ja pitkän aikavälin (5+ vuotta) tavoitteistaan. Lisäksi vaatimus päästöraportoinnista sisältyy kuljetussopimuksiin ja toimittajien valintaan. 

Riskien hallitsemiseksi ja eettisten toimintatapojen edistämiseksi Oriola edellyttää suorien alihankkijoiden ja muiden liikekumppanien sitoutuvan liikekumppanin eettisiin ohjeisiin (Business Partner Code of Conduct). Ohjeissa linjataan lahjonnan, korruption ja syrjinnän torjumisesta, työ- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta sekä työsuojelun edistämisestä.

Toteutamme säännöllisiä riskiperustaisia uudelleenarviointeja suorille ei-lääkkeellisten tuotteiden toimittajille varmistaaksemme vaatimusten noudattamisen. Suurin osa Oriolan suorista ei-lääkkeellisistä tuotteiden ostoista on Euroopan alueelta.