Uutishuoneeseen

Kronans Apotekin ja Apoteksgruppenin suunniteltu yhdistyminen etenee

Oriolan ja Euroapothecan Ruotsin apteekkitoimintojen suunnitellun yhdistymisen odotetaan toteutuvan lokakuun alussa. Uudelle yhtiölle on nyt määritetty toimintamalli ja sen johtoryhmän jäseniksi on asetettu ehdokkaat.

5.9.2022

Kuten 9. helmikuuta on kerrottu, Oriola ja Euroapotheca ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen, joka yhdistää yhtiöiden apteekkiliiketoiminnat Kronans Apotekin ja Apoteksgruppenin uudeksi yhtiöksi Ruotsissa. Suunniteltu yhdistyminen sai Ruotsin kilpailuviranomaisen hyväksynnän 30. kesäkuuta.

Uuden yhtiön johtoryhmän jäseniksi on asetettu ehdokkaat, jotka aloittavat työnsä johtoryhmässä yhdistymisen toteuduttua. Kuten aiemmin on kerrottu, Erik Sjögren, Apoteksgruppenin nykyinen toimitusjohtaja, siirtyy uuden yhtiön toimitusjohtajaksi.

Uuden yhtiön ehdotettu johtoryhmä vastuualueineen:

  • Erik Sjögren, toimitusjohtaja, nykyinen Apoteksgruppenin toimitusjohtaja
  • Jenny Rådeström, valikoima- ja hankintajohtaja, toimii vastaavassa roolissa Kronans Apotekissa
  • Sofie Almqvist, HR-johtaja, toimii vastaavassa tehtävässä Apoteksgruppenissa
  • Nina Wyholt Gradin, myynti- ja liiketoimintajohtaja, fyysinen kauppa, vastaa nykyisessä tehtävässään Apoteksgruppenin myynnistä ja liiketoiminnasta
  • Erik Romell, talousjohtaja, nykyisin Apoteksgruppenin talousjohtaja
  • Karin Pesula, laatu- ja vastuullisuusjohtaja, nykyisin Kronans Apotekin laatujohtaja
  • Lina Hasic, verkkokaupan johtaja, työskentelee nykyään Kronans Apotekin digitaalisen transformaation parissa
  • Jurgis Rudgalvis, integraatiojohtaja, toimii nykyään Euroapothecan talous- ja rahoitusjohtajana ja avainhenkilönä yhdistymisprosessissa
  • Markkinointijohtaja nimitetään myöhemmin